AjankohtaistaKasvispainotteinen ruokavalio auttaa verenpaineen hallinnassa

Kasvispainotteinen ruokavalio auttaa verenpaineen hallinnassa

Uutiset
18.12.2020
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Paljon kasviksia ja vähänlaisesti lihaa sisältävä ruokavalio on monella tapaa terveellinen. Tuoreen tutkimuskatsauksen mukaan se auttaa verenpaineen hallinnassa etenkin, jos ruokavalio on myös vähäsuolainen.

Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä, ja se perustuu 41 tutkimuksen ja 8 400 potilaan tietoihin. Tutkimuksissa selvitettiin erilaisten kasvis- ja kasvispainotteisten ruokavalioiden vaikutuksia verenpaineeseen.

Analyysin perusteella tehokkaimpia verenpaineen alentamisessa olivat DASH-ruokavalio, joka on suunniteltu nimenomaan verenpaineen alentamiseen, sekä maitoa ja munia sisältävä lakto-ovo-kasvisruokavalio. Niitä noudattavien systolinen verenpaine oli keskimäärin 5,5 mmHg pienempi kuin verrokkien. Myös ns. pohjoismaista ruokavaliota noudattavien verenpaine oli selvästi alhaisempi kuin verrokkien. Sen sijaan esimerkiksi Välimeren ruokavalio ja täysin vegaaninen ruokavalio jäivät selvästi muista jälkeen.

DASH-ruokavalio painottaa kasvisten ja hedelmien sekä pähkinöiden ja täysjyväviljojen syömistä ja suolan käytön vähentämistä. Myös vähärasvaiset maitotuotteet, siipikarja ja kala kuuluvat suositeltujen ruokien listalle.

Pohjoismaista ruokavaliota kutsutaan myös Itämeren ruokavalioksi ja siinä painottuvat muun muassa kala, kasvirasvat, kaurapuuro, vähärasvaiset maitotuotteet, ruisleipä, juurekset, kaali sekä marjat, omenat ja päärynät.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä kasvispainotteisten ruokavalioiden terveyshyödyistä, mutta todennäköisesti osa yhteyksistä johtuu vähäisestä suolan saannista. DASH-ruokavaliossa suolan saanti pyritään pudottamaan alle 5 grammaan päivässä, mikä jo itsessään merkittävästi alentaa verenpainetta.

Suomalaismiehet syövät noin 10 grammaa ja naiset 7 grammaa ruokasuolaa päivittäin. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin suositellaan. Suomessa suurin osa suolasta saadaan ravintolaruoasta ja ns. piilosuolana elintarvikkeista kuten leivästä, juustoista ja valmisruoista.

Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of Hypertension 2020;DOI:10.1079/HJH.0000000000002604)

https://journals.lww.com/jhypertension/Abstract/2021/01000/The_effect_of_plant_based_dietary_patterns_on.4.aspx

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja