AjankohtaistaSuolan vähentäminen ei lihota, vaikka niinkin on väitetty

Suolan vähentäminen ei lihota, vaikka niinkin on väitetty

Uutiset
31.1.2020
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Hiljattain kaksi tutkimusta vihjasi suolan vähentämisen voivan johtaa lihomiseen aineenvaihdunnan muutosten seurauksena, mutta uusien tulosten valossa niin ei näyttäisi olevan. Tuoreet tulokset julkaistiin Hypertension-lehdessä ja ne perustuvat 412 aikuisen kokeeseen.

Kokeessa puolet osallistujista laitettiin verenpainetta alentavalle ja muutenkin terveelliselle ruokavaliolle ja puolet söi tavallista ruokaa. Tutkimus koostui kolmesta neljän viikon jaksosta, joiden aikana osallistujien suolan saantia vaihdeltiin. Eri jaksoina päivittäinen suolan käyttö rajattiin 2,9, 5,8 tai 8,6 grammaan. Suositusten mukaan aikuisten olisi hyvä syödä korkeintaan 5 grammaa suolaa päivässä.

Runsassuolaisen tutkimusjakson aikana osallistujien paino nousi hieman, mutta tämä havaittiin vain verrokkiryhmässä, joka ei siis noudattanut verenpainetta alentavaa ruokavaliota. Osallistujien energian saanti pysyi samana riippumatta suolan määrästä. Suolan lisääminen lisäsi janon tunnetta kummassakin ryhmässä ja virtsaamista verrokkiryhmässä.

Suolan vähentäminen ei lisännyt painon ylläpitämiseen tarvittavan energian määrää kummassakaan ryhmässä, mutta vähensi janon tunnetta ja virtsaamista verrokkiryhmässä.

Kaikki havainnot tukevat tutkijoiden mukaan vallitsevaa käsitystä suolan aineenvaihdunnallisista vaikutuksista ja sulkevat pois mahdollisuuden, jonka mukaan suolan vähentäminen voisi lihottaa. Suolan lisääminen voi puolestaan lihottaa, sillä se lisää janoa, nesteiden juomista ja niiden kertymistä kehoon.

Suomalaismiehet syövät noin 10 grammaa ja naiset 7 grammaa ruokasuolaa päivittäin. Tämä on noin kaksi kertaa enemmän kuin suositellaan. Suurin osa suolasta saadaan ravintolaruoasta ja ns. piilosuolana elintarvikkeista kuten leivästä, juustoista ja valmisruoista.

Uutispalvelu Duodecim

(Hypertension 2020;DOI:10.1161/HYPERTENSIONAHA.119.13932)

https://doi.org/10.1161/HYPERTENSIONAHA.119.13932

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja