AjankohtaistaHiihtäjän verenpaine pysyy kurissa

Hiihtäjän verenpaine pysyy kurissa

Uutiset
24.1.2020
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Hiihtämistä harrastavat välttyvät korkealta verenpaineelta ja luultavasti myös sen aiheuttamilta sairauksilta muita todennäköisemmin, ruotsalaisaineistoon perustuva tutkimus osoittaa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös Suomessa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 200 000 Vasaloppet- eli Vaasahiihto-kilpailuun osallistunutta miestä ja naista, ja heitä verrattiin 500 000 samanikäiseen, jotka eivät harrastaneet hiihtoa.

Vertailu osoitti hiihtäjien verenpaineiden pysyvän selvästi todennäköisemmin hyvällä tasolla kahdeksan vuoden seurannassa. Varsinaisia korkean verenpaineen diagnooseja hiihtäjät saivat noin 40 prosenttia vähemmän kuin muut samanikäiset. Yhteys oli sitä voimakkaampi mitä paremmin he olivat kilpailussa menestyneet.

Viime vuonna samanlaisiin tuloksiin päädyttiin suomalaistutkimuksessa, jossa 1 800 kuopiolaismiestä seurattiin 25 vuoden ajan. Sen perusteella jo tunti hiihtoa viikossa auttaa keski-ikäisiä miehiä välttymään verenpaineen nousulta.

Suomessa kohonnutta verenpainetta potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Korkea verenpaine altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille ja aivoverenkiertohäiriöille.

Uutispalvelu Duodecim

(Circulation 2020;DOI:10.1161/CIRCULATIONAHA.119.042208)

https://doi.org/10.1161/CIRCULATIONAHA.119.042208

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja