AjankohtaistaHIV tappaa vähemmän, mutta uusia tartuntoja ei vielä saatu kuriin

HIV tappaa vähemmän, mutta uusia tartuntoja ei vielä saatu kuriin

Uutiset
4.12.2019
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Globaali kamppailu HIV:tä vastaan on tuottanut huomattavia parannuksia potilaiden ennusteessa, mutta kehitys ei ole ollut yhtä hyvä uusien tartuntojen ehkäisyssä. HIV-tartunta on nykyään arviolta 37 miljoonalla, vuodet 1980–2017 kattava 195 maan selvitys osoittaa.

Tilanne oli pahimmillaan vuonna 2006, jolloin HIV-tartuntaan menehtyi 1,95 miljoonaa ihmistä. Kehitys on tässä mielessä ollut merkittävää, sillä vuonna 2017 HIV tappoi enää 950 000 ihmistä.

Uusien tartuntojen huippu nähtiin vuonna 1999, jolloin tartunnan sai 3,2 miljoonaa, mutta vuonna 2017 edelleen yli 1,9 miljoonaa ihmistä sai HIV:n. Kehitys on tutkijoiden mukaan ollut huomattava, mutta ei silti riittävä.

Kuolleisuuden vähentyminen yhdistettynä edelleen korkeisiin tartuntalukuihin on johtanut siihen, että HIV-tartunnan kanssa elävien määrä on kasvanut ja on nykyään noin 37 miljoonaa. Eniten potilaita on Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Uusien tartuntojen määrät ovat kuitenkin nousussa esimerkiksi Venäjällä ja itäisessä Euroopassa pitkälti suonensisäisten huumeiden käytön seurauksena.

Vaikka kehitys on ollut suotuisa varsinkin kuolleisuuden osalta, selvityksen perusteella globaalia HIV-epidemiaa ei saada kuriin, jos uusia tartuntoja ei saada vähenemään nopeammin. Tämä vaatisi lisää panostusta ehkäisytoimiin ja lääkkeiden kattavuuden parantamista. Jos HIV-infektio saadaan lääkehoidolla niin hyvin kuriin, että viruksia on veressä vähemmän kuin mitä testillä voidaan todeta, tartuntariski on minimaalinen. Tämän hoitotuloksen saavuttaa noin 90 prosenttia suomalaisista potilaista.

Vuoden 2018 loppuun mennessä Suomessa oli todettu HIV 4 200 henkilöllä. Uusista tartunnoista 60 prosenttia todetaan ulkomaalaistaustaisilla henkilöillä. Suomalaisten tartunnoista kaksi kolmasosaa todetaan miehillä, ja valtaosa tartunnoista saadaan ulkomailla, etenkin Thaimaassa, Venäjällä ja Virossa. Noin 60 prosentissa tapauksista tartuntatapa on heteroseksi. Miesten väliseen seksiin liittyy noin 30 prosenttia ja ruiskuhuumeiden käyttöön 3 prosenttia tartunnoista.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Lancet HIV -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet HIV 2019;6:e831-859)

https://www.thelancet.com/journals/lanhiv/article/PIIS2352-3018(19)30196-1/fulltext

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja