AjankohtaistaStatiineilla lääkittyjen verenpaine pysyy paremmassa hoitotasapainossa

Statiineilla lääkittyjen verenpaine pysyy paremmassa hoitotasapainossa

Uutiset
28.10.2019
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Statiineilla vähennetään haitallista kolesterolia, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella statiinilääkitykset saattavat tukea myös verenpaineen hoitoa.

Tulokset julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä, ja ne perustuvat 1 800 keskimäärin 58-vuotiaan terveystietoihin. Kaikki potilaat olivat verenpainelääkityksellä ja viidennes myös statiinilääkityksellä.

Statiinilääkityksellä olevien verenpaine pysyi keskimäärin alhaisempana kuin muiden potilaiden, tulokset osoittivat. Systolinen vuorokausiverenpaine oli heillä keskimäärin 2,8 ja diastolinen verenpaine keskimäärin 7,1 mmHg alhaisempi. Päivälukemat olivat puolestaan 3,3 ja 7,6 mmHg ja yölliset 2,5 ja 6 mmHg alhaisempia kuin potilailla, jotka eivät saaneet statiineja.

Suotuisat yhteydet havaittiin riippumatta potilaiden verenpainelääkeannoksista sekä monista taustatekijöistä, jotka olisivat voineet vaikuttaa tuloksiin.

Samansuuntaisia havaintoja on saatu aiemminkin, mutta tulokset olisi silti hyvä varmistaa lisätutkimuksissa. Varsinkin yhteyden taustalla oleva mekanismi kaipaisi selvennystä.

Suomessa korkeaa verenpainetta potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainelääkityksellä on noin puoli miljoonaa. Korkea verenpaine on maailmanlaajuisesti merkittävimpiä terveysriskejä, ja se aiheuttaa vuosittain yli kymmenen miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Verenpainetauti altistaa monille sairauksille, mm. sydän- ja verisuonitaudeille ja aivoverenkiertohäiriöille.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of Hypertension 2019;DOI:10.1097/0000000000002276)

https://journals.lww.com/jhypertension/Abstract/publishahead/Statin_therapy_is_associated_with_better.97108.aspx

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja