AjankohtaistaVauvan bakteerikannat riippuvat synnytystavasta

Vauvan bakteerikannat riippuvat synnytystavasta

Uutiset
3.10.2019
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Vauvan suoliston bakteerikannat vaihtelevat sen mukaan onko vauva syntynyt perinteisesti alateitse vai keisarileikkauksella. Alateitse syntyneet saavat bakteerinsa pääosin äidiltä, mutta keisarileikkauksella syntyneillä on enemmän sairaalaympäristön bakteereja. Vielä ei ole selvää onko eroilla vaikutuksia myös lapsen terveyteen.

Tutkijat havaitsivat lisäksi alateitse syntyneiden bakteerikantojen olevan peräisin äidin suolistosta eikä vaginasta, kuten tähän asti on ajateltu. Havainto on uusi ja erittäin kiinnostava, sillä paikoitellen käytäntönä on sivellä keisarileikkauksella syntyneitä äidin vaginaalisilla bakteereilla, jotta hyödyllisenä pidetyt bakteerikannat siirtyisivät vauvaan. Tuoreiden tulosten perusteella tämä kiistanalainen menettely näyttäisi turhalta.

Nature-lehden julkaisemat tulokset perustuvat 600 terveen vauvan ja 175 äidin suolistobakteerien geenitutkimuksiin. Tutkimus on tiettävästi suurin genomitutkimuksia hyödyntänyt selvitys synnytystavan vaikutuksista vauvan suolistobakteerikantoihin.

Synnytystavan ja bakteerikantojen yhteys on havaittu aikaisemminkin, mutta nyt julkaistut tulokset ovat aiempia luotettavampia. Varhaisten bakteerialtistusten on ajateltu vaikuttavan lapsen immuunijärjestelmän kehitykseen, mutta mekanismia ei juurikaan tunneta. Vielä onkin epäselvää millä tavalla synnytystapoihin liitetyt erot vaikuttavat lasten kehitykseen ja terveyteen. Lasten bakteerikantojen erot myös pienentyivät lasten kasvaessa ja altistuessa laajemmin bakteereille ympäristön ja ravinnon kautta. Vuoden ikäisillä eroja ei enää käytännössä ollut.

Seuraavaksi tutkijat toivovat jatkotutkimusta, jossa nyt tarkasteltuja lapsia seurataan pitempään, jotta mahdolliset terveysvaikutukset saataisiin selville.

Uutispalvelu Duodecim

(Nature 2019;DOI:10.1038/s41586-019-1560-1)

https://doi.org/10.1038/s41586-019-1560-1

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja