AjankohtaistaUltraprosessoitu ruoka lihottaa koska sitä syödään enemmän

Ultraprosessoitu ruoka lihottaa koska sitä syödään enemmän

Uutiset
16.5.2019
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Valmisruoat ja muu teollisesti pitkälle prosessoitu ruoka näyttäisi lihottavan tavallista ruokaa enemmän, vaikka ruoka olisi ravitsemuksellisesti lähes identtistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä johtuu todennäköisesti siitä, että prosessoituja ruokia syödään enemmän.

Cell Metabolism -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 20 tervettä aikuista söi kahden viikon ajan ultraprosessoiduista aineksista tehtyä ruokaa ja toisen kahden viikon ajan tuoreista ruoka-aineista tehtyä. Aterioilla koehenkilöt saivat syödä ja juoda niin paljon kuin halusivat, minkä lisäksi heillä oli koko ajan tarjolla välipaloja.

Ultraprosessoidut ateriat koostuivat esimerkiksi valmisruoka-annoksista, säilykeaineksista, valmiskastikkeista, teollisista jälkiruoista, leivonnaisista ja lihavalmisteista. Tavallisen ruoan viikkoina ruoka tehtiin tuoreista aineksista sekä tuorepakasteista ja muista ei-prosessoiduista aineksista.

Ruokavaliot pyrittiin saamaan mahdollisimman lähelle toisiaan kalorien, sokerin, rasvojen, suolan, kuitujen sekä hiilihydraattien ja proteiinin osalta, mutta ultraprosessoidussa ruoassa oli silti enemmän lisättyjä sokereita ja huonoja rasvoja ja vähemmän terveellisiä kuituja.

Ultraprosessoidun ruokavalion aikana koehenkilöt söivät päivittäin keskimäärin 500 kilokaloria enemmän, minkä seurauksena he myös lihoivat lähes kilon kahden viikon aikana, tutkijat havaitsivat. Tuoreista aineksista tehtyä ruokaa syödessä koehenkilöt päinvastoin laihtuivat noin kilon.

Lihominen ja suurempi energiansaanti voivat johtua siitä, että ultraprosessoitua ruokaa syötiin nopeammin, minkä ansiosta koehenkilöt todennäköisesti ehtivät syödä enemmän ennen kuin vatsa kertoi aivoille olevansa kylläinen. Ultraprosessoituun ruokavalioon kuului myös sokeroituja mehuja ja virvoitusjuomia. Nestemäisessä muodossa nautittu energia ei tutkimusten mukaan aiheuta samanlaista kylläisyyden tunnetta kuin kiinteässä muodossa nautittuna.

Havainnot viittaavat teollisesti pitkälle prosessoitujen ruokien ja elintarvikkeiden voivan olla yksi syy länsimaiden lihavuusepidemiaan. Tulokset olisi kuitenkin hyvä varmistaa suuremmissa lisätutkimuksissa. On myös mahdollista, että yhdysvaltalaiset prosessoidut elintarvikkeet eroavat suomalaisista.

Tutkimus julkaistiin Cell Metabolism -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Cell Metabolism 2019;30:1–10)

https://doi.org/10.1016/j.cmet.2019.05.008

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja