AjankohtaistaTäysimetys saattaa parantaa jälkeläisen kolesterolitasoja

Täysimetys saattaa parantaa jälkeläisen kolesterolitasoja

Uutiset
15.5.2019
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Pelkällä äidinmaidolla kolmen kuun ikään ruokittujen kolesterolitasot näyttäisivät olevan paremmalla tolalla aikuisuuden kynnyksellä, tuore tutkimus osoittaa. Havainto viittaa äidinmaidon mahdollisesti vaikuttavan lapsen kolesteroliaineenvaihduntaan, tutkijat arvelevat.

Tutkimus perustuu kahdentuhannen kiinalaislapsen ja heidän äitiensä terveystietoihin, joita on kerätty lasten syntymästä saakka.

Kun tutkijat mittasivat veren kolesterolipitoisuudet jälkeläisten ollessa keskimäärin 18-vuotiaita, he havaitsivat huonon LDL-kolesterolin ja kokonaiskolesterolin pitoisuudet pienimmiksi osallistujilla, jotka olivat olleet täysimetyksellä kolmen kuukauden ikäisiksi. Tämä todettiin verrattuna osallistujiin, jotka olivat saaneet vain pullomaitoa. Äidinmaidon lisäksi pullomaidolla ruokittujen kolesterolitasot eivät eronneet pelkällä pulloruokinnalla olleista.

Yhteydet eivät selittyneet lasten mahdollisella lihavuudella. Eri tavoin ruokitut eivät myöskään eronneet painoindekseiltään.

Tutkijat eivät aineistonsa perusteella pysty sanomaan, mistä täysimetyksen ja kolesterolitasojen välinen yhteys johtuu, mutta jos yhteys on syyseurauksellinen, täysimetys saattaa pienentää riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin. Äidinmaito saattaa vaikuttaa eri tavalla lasten kolesteroliaineenvaihduntaan, mutta on myös mahdollista, että imetettyjen lasten ruokavalio on terveellisempi myös myöhemmin lapsuudessa, mikä voisi selittää havainnot.

Suomessa täysimetystä suositellaan 4–6 kuukauden ikään asti.

Uutispalvelu Duodecim

(Pediatrics 2019;DOI:10.1542/peds.2018-3075)

https://doi.org/10.1542/peds.2018-3075

Etsitkö luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksista?

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä sekä sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.

Käytämme evästeitä, jotta pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Voimme käyttää evästeitä myös markkinointiviestinnän kohdentamiseen. Jatkamalla sivustollemme hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja